Nyt se sitten jäytää. Ties monettako päivää jo sydänalassa mylläämässä ja mieltä kiertämässä. Koti-ikävä. Ehkä sitä on vähän jo kaivannutkin. Onhan täällä jo eletty erilaisuudessa ja koettu kaikenlaista ennalta-arvaamatonta, nautittu lämmöstä ja perhettä yhdistävistä kokemuksista. On saatu muistoja, jotka kantaa pitkälle eteenpäin ja joiden kanssa tuntuu hyvältä palata kotipesän suojiin.
Ikävän mukanaan tuomaa pessimismiä sen sijaan en olisi toivottanut tervetulleeksi. Vielä olis viikkoja edessä täällä, ja ne kuluisivat mukavammin, jos suloinen Suomenmaa ei siintäisi mielessä ja muuttaisi melkein kaikea täällä ärsyttäväksi, kummalliseksi ja vaikeaksi.
Miten yhtäkkiä ihmisistä puskee pintaan hymyn alle piilotettu tympäännys, kuulumisten kysymisissä paistaa halu päättää keskustelu lyhyeen, ja kaikkein pahimmillaan tapaamisia maustaa ehta röyhkeys? Tai miksi nyt kuulen vain niiden siirtotyöläisten tarinoita, jotka haluaisivat päästä pois täältä? Ja näen paikallisten käytöksessä vain halun hyväksikäyttää pienellä rahalla haalittuja palvelijoitaan ja pitää huolen siitä, ettei kukaan heistä vahingossakaan asetu tänne liian mukavasti?
Näen keskeneräiset rakennukset ja katutyöt. Näen roskat ja kaaoksen, ja siloteltujen pintojen alla huolimattomuuden, huonot raaka-aineet ja välinpitämättömyyden.
Ne ovat osa totuutta täällä. Onneksi ne eivät ole varastaneet huomiota aiemmin. Ja edelleen päivittäin mielen täyttää kiitollisuus hiekkarantaa pitkin taivaltaessa. Että tällaisessa kauneudessa olemme saaneet yhden talven viettää! Wau!
Ps. Olemme vailla nettiyhteyttä toistaiseksi, joten seuraava teksti tulee ehkä pitkänkin viiveen päästä. Tai sitten jo huomenna :) Katsotaan, kuinka nopeasti yhteys saadaan takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti