tiistai 31. joulukuuta 2013

Jotainko on vaihtumassa?

Joulukuun viimeinen päivä, vuoden 2013 viimeinen ilta. Huomenna vuosikello on kääntynyt aloittamaan alusta, ja pitää totutella uuteen numeroon vuosiluvun lopussa.

Kuvittelin, että koska täällä ei juhlita joulua, uudenvuoden juhlat ovat sitäkin näyttävämmät. Olin väärässä - jälleen kerran. Jos Facebookini ei olisi täynnä kavereiden hyvän alkavan vuoden toivouksia, en varmaan edes tietäisi, mikä päivä tänään on. Ja, mikä mukavinta, ei mitään tämän enempää osaa edes kaivata.

Rannassa oli kyllä ehkä vähän tavallista enemmän ihmisiä ja raketteja ammuttiin jossakin, mutta niistä ei voi päätellä, että mitään tavallisuudesta poikkeavaa olisi meneillään. Raketteja on nimittäin ammuttu joinain iltoina muulloinkin, ehkä joidenkin perhejuhlien yhteydessä tai sitten muuten vaan, ja rannassa illallistavien ihmisten määrä vaihtelee aina sään ja viikonpäivän mukaan.

Me kävimme lasten ja kaveriperheen äidin ja pojan kanssa rannassa syömässä ranskalaisia perunoita ja friteerattuja kanafileitä. Lähinnä tarkoituksemme oli kuluttaa aikaa, kun molempien miehet olivat töissä eikä niinkään juhlistaa vaihtuvaa vuotta.

Suunnittelimme, että vielä jonain iltana raahaamme rannalle grillin ja toteutamme piknikin niin kuin se oikeasti kuuluu: Otamme mukaan itse marinoituja kananpaloja, pujotamme ne vartaaseen ja grillaamme ne avotulella kypsäksi. Lisäksi syömme termosvuokaan etukäteen valmistettua riisiä ja vihanneksia, "lettuleipää" ja salaattia. Jälkiruuaksi on kahvia, limsaa ja ehkä keksiä tai vanukasta. Kaikki tämä on aseteltu kauniisti muoviselle piknikalustalle, jolle koon puolesta mahtuisi parikin samankokoista seuruetta... Sitten istumme, juttelemme ja nauramme myöhään iltaan asti aivan kuin mitkään velvollisuudet eivät odottaisi meitä seuraavana päivänä.

Tunde sai viestin tuttavaltaan. Dubaissa vuodenvaihteen juhlallisuuksiin valmistautumisen meno on kuulemma aivan toisenlainen. Kadut ovat täynnä autoja, kun ihmiset vaeltavat katsomaan - mitäpä muutakaan kuin - maailman suurinta ilotulitusta Burj Khalifan ympäristöön ja kaikki ovat juhlatuulella. Huomaan huokaisevani helpotuksesta, ettemme ole enää siellä. Tällainen hiljainen vanhan vuoden hautaaminen ja uuden aloittaminen sopii minulle vallan mainiosti. Sitä paitsi taidan joka tapauksessa olla nukkumassa siinä vaiheessa, kun kellon viisari alkaa mittaamaan uuden vuoden aikaa.

Olemme saaneet elää jälleen yhden ihmeellisen ja jännittävän vuoden! Se on hyvä päättää kiitollisin mielin ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen rukoillen.

Onnellista uutta vuotta!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

"Oon(kohan) suomalainen..."

Asuminen ulkomailla haastaa itsetutkiskeluun. Se pakottaa kysymään itseltä, kuka minä oikeastaan olen, mistä tulen, ja minne kuulun tai haluaisin kuulua. Eläminen vieraassa ympäristössä laittaa myös pohtimaan sitä, miksi jokin erilainen ärsyttää, kun jokin toinen kotoisasta poikkeava ihastuttaa (kunnes jonkin ajan päästä tuntemukset samaisten asioiden kanssa ovat todennäköisesti juuri päinvastaiset). Omat juuret, historia, kansallisuus ja etnisyys saavat uusia merkityksiä, kun suurin osa ympärillä elävistä ihmisistä ei jaa samoja kokemuksia tai edes tiedä niistä juuri mitään.

Minäkin olen joutunut pohtimaan suomalaisuuttani. Erityisesti muutamat viime päivät ovat haastaneet identiteettiäni dramaattisesti. Olen pohjoisen pallonpuoliskon kasvatti. Rakastan syksyä ja talvia, joina on metreittäin lunta. Lyhyt kesä ei ole pahemmin ongelma, eikä pimeä saa minua vaipumaan masennukseen. Olen nukuttanut lapsiani ulkona 25 asteen pakkasessa ja jaaritellut vaikka kuinka monelle puolisoni maamiehelle, kuinka talvesta selviytyminen -jopa nauttiminen -on vain pukeutumis-ja asennekysymys. Suomessa ei ole koskaan kylmä, jos vain vaivautuu katsomaan lämpömittaria ennen uloslähtöä ja varustautumaan sen mukaan.

Ja nyt täällä, noin 20 lämpöasteessa itken itseni uneen, koska en tajunnut ottaa Suomesta mukaan lämpökerrastoa ja fleecetakkia. Kadun, että pakkasin vain yhdet housut, nekin pellavaa,  enkä ottanut muita kenkiä kuin sandaaleita. Äitini pelasti kaikkein suurimmalta epätoivolta jättämällä lähtiessään minulle villasukkansa. En varmasti selviäisi ilman niitä! Ostin aikaisemmin kaupasta "maailman kauneimmat" pitkät kalsarit joita kuvittelin käyttäväni Suomessa sitten joskus, mutta nyt kiittelen fiksua ostostani pukiessani niitä pitkän hameeni alle ulos lähtiessä. Marraskuussa tänne tullessamme sadattelin paksua päiväpeittoamme (se on niin hankala saada mahtumaan mihinkään siististi yön ajaksi), ja nyt kääriydyn siihen kuin se olisi ainoa mahdollisuuteni selvitä läpi hyytävän yön.

Synnyinmaassani vuoden keskilämpötila on nollan asteen kieppeillä... Täällä ei VOI olla kylmä! Minun lienee aika ryhdistäytyä. Tai sitten on kyseenalaistettava tähänastinen käsitys perimästäni. Jospa esiäitini ovatkin saapuneet Suomenniemelle jostain lähempää päiväntasaajaa kuin Uralia...?

perjantai 27. joulukuuta 2013

Maalaiset kaupungissa

Täällä sitä ollaan keskellä suurta ja kimaltelevaa maailmaa. Kaupungissa, joka aikoo olla maailman suosituin turistikohde sekä luksusasumisen keskittymä viimeistään muutaman vuoden päästä. Kaupunki, jossa mikään idea ei ole liian vaikea tai (varsinkaan) liian kallis toteuttaa. Ah, Dubai. Mielettömyyden ja teennäisyyden ilmentymä, jossa ihailu sekoittuu pöyristykseen.

Ehkä kaikki on mahdollista, kun on tahtoa ja pätäkkää. Täällä on esimerkiksi roudattu miljoonia (jonkun tiedon mukaan 94 miljoonaa) kuutioita hiekkaa mereen, jotta on saatu lisää rantatontteja. Kaupungin edustalle rakennettu palmun muotoinen tekosaari Palm Jumeirah on täynnä maailman ja emiraattien rikkaimpien huviloita sekä luksushotelleja, joissa yhden yön majoituksen hinnat ovat alkaen noin 10 000 euron kieppeillä. Tekosaarella on rantaviivaa yli 500 km, joten rantaa tällä suuruudenhullulla idealla on todellakin saatu lisää!

Itseasiassa koko kaupunki on yhtä hullu projekti kuin tuo saari. Pilvenpiirtäjiä ja muita uutuuttaan kimaltavia rakennuksia paikassa, joka on alunperin pelkkää hiekka-aavikkoa (1960-luvulla täällä ei vielä ollut yhtään mitään, ja kymmenen vuotta sitten Dubaihin töihin tullut taksikuski kertoi "kaiken" olevan rakennettu sinä aikana, kun hän on asunut täällä). Eikä mitään ole tehty vaatimattomasti eikä olemaan välttävä tai suurin piirtein hyvä vaan kaikki on prameaa, isoa ja kimaltavaa.

Täältä löytyykin monta maailman suurinta tai maailman ainoaa: Maailman korkein rakennus Burj Khalifa, maailman ainoa seitsemän tähden hotelli Burj Al Arab. Ja maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall, jonka sisällä on maailman suurin akvaario. Siellä piti tietenkin käydä, vaikka hinta kyllä oli aika pökerryttävä (eikä kokemus mielestäni valitettavasti ollut sen summan arvoinen...) Samaisen ostoskeskuksen sisällä on myös täysikokoinen jääkiekkokaukalo, jossa yleisöluisteluiden lisäksi treenaa mm. paikallinen naisten jääkiekkojoukkue. Myös maailman suurin karkkikauppa on samojen seinien sisällä. Eräässä toisessa kauppakeskuksessa pääsee sisätiloihin laskettelemaan. Maailman korkeimman rakennuksen ja maailman suurimman kauppakeskuksen välissä on maailman suurimmat musiikin tahtiin "tanssivat" suihkulähteet. Ja mitä kaikkea muuta, josta näin yhden vierailun perusteella ei vielä tiedä mitään.

Ihmisiä täällä on valtavasti. Varmasti tämä juhlakausi, ja varsinkin hulppeat uudenvuoden juhlat houkuttelevat kaupunkiin paljon turisteja. Eilen kävimme kauppakeskuksessa, jonka sisäpihalle oli rakennettu Winter wonderland valtavine joulukuusineen ja piparkakkutaloineen. Dubaissa joulu siis on näkynyt katukuvassa aivan selvästi paljon enemmän kuin Khor Fakkanissa. Uudenvuoden aattona Burj Khalifan ympäristöstä ammutaan massiivinen ilotulitus (jota muuten voi jotenkin seurata livenä Youtubesta) ja muutoinkin alkava vuosi otetaan vastaan kaikkea muuta kuin vaatimattomasti.

Oli mukavaa (ja toisaalta kyllä vähän rasittavaakin) kulkea ihmisvilinässä, jossa tuntui olevan edustus jokaisesta ilmansuunnasta. Oli eurooppalaisia turisteja lomailemassa - tavattiin muutamia suomalaisiakin taksijonossa. Isoja intialaisia perheitä ostoksilla. Paikallisia tietenkin ostoksilla ja aikaa viettämässä. Venäläisiä, japanilaisia ja kiinalaisia turisteja. Kuulinpa yhden poikaporukan puhuvan niin amerikkalaiselta kuulostavaa englantia, että väittäisin edustusta olleen myös Atlantin takaa.

Ihmeellinen paikka tämä on. Kiireinen ja kallis ja pramea. Aika ristiriitainenkin. Tämä on ehkä niitä paikkoja, joita osa rakastaa ja osa vihaa. Omaa tuntemustani en näin lyhyen visiitin perusteella viitsi kovin suureen ääneen kuuluttaa. Mutta sen totesimme kyllä Tunden kanssa molemmat, että on upeaa saada asua itäisen rannikon rauhassa ja hiljaisuudessa paikallisen elämänmenon ympäröimänä. Tämän lyhyen kokemuksen perusteella Dubai-elämä olisi meille liian... liian kaikkea.

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun juhla

Olihan se erilaista. Mutta kyllä meillä joulu ja juhla oli! Kummallisinta oli se, että juuri kenelläkään muulla ei ollut... Arkinen elämä ei hetkahtanut tässä taajamassa mitenkään kristikunnan suurimman juhlan aikana. Aattoaamuna muutamia unohtuneita ruokatarpeita kaupasta hakiessa teki mieli toivittaa ovella kovaan ääneen "Merry Christmas everybody!", mutta sain pidettyä suuni kiinni.

Aattona kävimme ensin aamupäivällä saunomassa mainioissa suomalaisissa saunoissa (miehille ja naisille on tietenkin omat osastonsa) hotellilla. Saunan jälkeen valmistimme jouluaterian. Ruuaksi oli riisiä ja kanakastiketta (kalkkunan ja laatikoiden tilalla), vihreää salaattia (rosollin korvikkeena), halloum-juustoa (munajuuston asemesta) ja chapati-leipää (joululimppujen sijaan). Maistui hyvältä ja oli mukavaa syödä kiireettömästi ("Milloin avataan lahjat? Joko? Joko? Joko?"-kysymysten säestäminä) koko perheen kanssa.

Iltapäivällä saimme vieraaksi muutamia Tunden joukkuekaveita kanssamme valkosuklaajuustokakkua syömään. Käskin Tunden sanoa kutsuessa, ettei saa tuoda mitään lahjoja. Tunde tuumasi vain, että ei kai ne nyt muutenkaan toisi... Eipä! Kaikilla kolmella oli tuomisinaan lahjat lapsille - niin isoja paketteja, että itse ostamamme lahjat näyttivät hiukan huvittavilta... Lapset ovat onnessaan uusista hienoista leluista, ja äiti pohtii, miten ihmeessä nämä kaikki roudataan takaisin Suomeen sitten, kun se aika koittaa.

Illalla Tunde lähti arkiseen työhönsä treeneihin ja me kerrattiin lasten kanssa joulun tapahtumat lasten pipliasta. Sää oli kolea ja sateinen, vain 16 astetta lämmintä, ja aallot olivat hurjemmat kuin kertaakaan aikaisemmin. Ulkoilut jäivät aattopäivänä siksi väliin kokonaan.

Joulupäivänä söimme jouluaterian hotellilla työskentelevän brittiläisen perheen kanssa. Iloksemme olemme saaneet ystävystyä heidän kanssaan ja viettää jonkin verran aikaa yhdessä. Todella mukavia, ystävällisiä ja iloisia ihmisiä! Heillä on myös viisivuotias poika, ja lapset tykkäävät leikkiä yhdessä, vaikka yhteinen kieli puuttuu.

Aterialla oli tarjolla  suomalaiseen joulupöytään kuuluvista ruuista kalkkunaa ja lohta sekä lisäksi valtava määrä kaikenlaista muuta herkkua - ja mieletön jälkiruokapöytä! Pieni kuoro lauloi joululauluja ja (filippiiniläinen) joulupukkikin kävi kylässä! Iltapäivällä kävimme vielä uimassa, vaikka sää oli siihen kyllä edelleen liian vilpoinen. Mutta saivatpa lapset altailla vielä yhden joululahjan lisää, kun onnistuivat työntämään vaatteet päällä veteen allasalueen esimiehen. Lapset ovat kaverustuneet hänen kanssaan tänä aikana hyvin, ja tästä saavutuksesta kuullaan varmasti vielä monta voitonriemuista tarinaa!

Niin. Että mitäpä sitä jouluunsa ihminen enää muuta voisi toivoa? Hyvää mieltä, lasten iloa, hymyjä ja hyvää ruokaa on ollut ympärillä runsain määrin, ja niistä on saanut nauttia rakkaimpiensa seurassa. Häivähdys ikävääkin tietenkin on, mutta sellainen kuuluu varmasti juhlaan, joka juhlitaan vierailla mailla.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kolme yötä jouluun

Niin se on. Joulu on ihan kohta juhlittavissa, vaikkei sen läheisyyttä täällä juuri mistään huomaa. Joissain paikoissa on kyllä kuusia ja jotain muutakin jouluhärpäkettä koristeena, mutta koska ne ovat ilmaantuneet vasta viimeisen viikon aikana - eikä puoltatoista kuukautta aikaisemmin, kuten kotioloissa on tapana - ei oikein niistäkään tajua, että joulu on jo ihan nurkan takana. Missään kaupassa ei soi joululaulut (kummalliset sikermät, joissa saman kauppareissun aikana ylistetään pyhää jouluyötä ja kilistellään kulkusia ja annetaan joulupukille suukkoa), ei ole suklaakonvehtivuoria tarjouksessa, ihmiset eivät hamstraa kuin viimeistä päivää, joulupukki ei tarjoa karkkeja eikä juniorien vanhemmat paketoi lahjoja aulassa pientä korvausta vastaan valmiiksi... Mikähän joulu se tämä tällainen tulee olemaan?

Luonto yrittää ilmeisesti tehdä meidän pohjoisten muukalaisten olon mahdollisimman kotoisaksi järjestämällä tänne niin arktiset olot kuin mahdollista. Menestys ei tosin ole ollut kuin keskimääräisen suomalaisen kesän luokkaa, mutta kiitos luontoäidille ajatuksesta kuitenkin. Viimeiset päivät lämpötila on jäänyt alle 25 asteen (ja paikalliset kulkevat - kyllä! - toppatakeissa), tuuli on puuskainen ja tuntuu kovimmillaan hetkellisesti kylmältä, merivesi on tuulessa sekoittunutta ja viileää, aurinko paistaa vain pilvien raoista ja vuorille kerääntyy sadepilviä. Äiti antoi minulle villasukat ja ne tuntuvat erityisen hyvältä jalassa illalla, kun ulkona on pimeää, tuuli viheltää parvekkeen nurkkaan ja (jos on jättänyt ilmastoinnin epähuomiossa ulkoilun ajaksi päälle) sisällä on koleaa. Kun oikein pinnistää, pystyy luomaan jotakin keskitalven juhlan tunnelmasta tännekin.

Joulustressi ei ole saanut täällä minusta otetta, kun ei kukaan muukaan häsää mitään. Lapsille täytyy lahjat ja kuusi olla, ja koti siivotaan (tietenkin) vielä ennen h-hetkeä, mutta mitään muuta pakollista en keksi. Ja kun lahjat on jo haalittuna ja siivouskin melkein jokapäiväistä puuhaa muutenkin, ei tässä tarvi muuta kuin olla ja odottaa, millainen joulu me tänä vuonna löydetään. Ruokia en laita ihmeemmin, koska uuni vaikuttaa pölyssään ja epämääräisyydessään niin pelottavalta, etten aio ruveta sinne kaasuliekkiä sytyttämään. Jotain hyvää koitetaan keittää ja vähän herkkuja pitää tietenkin olla illan ratoksi, mutta laatikot ja lihakimpaleet jää tällä kertaa laittamatta.

Suomalaisen perinteen mukaisesti ja Arabiemiraattilaisen otteluaikataulun pakottamana juhlimme joulua aattona - ja koko perheen voimin vain silloin. Miehellä on nimittäin peli 26. pv, ja peliä varten joukkue lähtee leirille jo joulupäivänä. Menen ehkä lasten kanssa nauttimaan (brittiläisestä) jouluruuasta ja tapaamaan joulupukkia joulupäivänä hotellille, jossa joulua juhlitaan kuulemma kaikkina kolmena päivänä niin isosti kuin mahdollista. Joulun jälkeen mies saanee pari päivää vapaata ja silloin lähdemme ehkä lyhyelle tutustumismatkalle Dubaihin tai Abu Dhabiin.

Suomalainen Khor Fakkanissa hiljentyy nyt hetkeksi joulun viettoon. Iloitsen siitä, että saan kirjoittaa kuulumisiamme tietäen, että niitä siellä kaukana kotomaassa luetaan. Jatkan tästä taas joulun jälkeen uusia ihmeitä keräillen.

Toivotan teille kaikille levollista ja ilon täyttämää joulun aikaa!

Halauksin,
Veera

Tuuli taivuttaa palmun oksia rannassa
Vuorilla sataa
Kameli ensimmäistä kertaa kuvausetäisyydellä - ja joulun väri vaatteenaan
Melkein täysi kuu kipuamassa aavikon ylle

tiistai 17. joulukuuta 2013

Melkein paratiisi

Olemme viihtyneet täällä hyvin ja kotiutuneet nopeammin ja paremmin kuin olisin uskaltanut edes toivoa. Vaatimaton asunto palvelee kotina mainiosti, kaupasta löytyy lähes kaikkea, mitä keksii kaivata, kaupunki on kaunis kuin postikortissa, säät lempeät ja ihmiset suurimmaksi osaksi todella ystävällisiä ja hymyileviä.

Mutta tietenkin jotkut asiat joskus vähän tökkii. Osa on pieniä eikä mitkään kovin vakavia, monet ovat niitä, joihin voisi törmätä koto-Suomessakin.

Mutta myönnettäköön, että vähän nyppii vaikkapa silloin, kun...

... keittiön vesihanan putki lähtee irti ja vesi roiskuaa pystysuoraan pöydille, seinille, lattialle ja aina kattoon asti.

... astioiden hintalaput on kiinni käyttöpinnalla ja sellaisella liimalla, joka ei irtoa nyppimällä, pesemällä eikä raapimalla vaan leviää ruskeaksi tahraksi aina vain laajemmalle.

... hanasta ei tule kuumaa vettä. Ikinä. Lämmintä vettä tulee hetken aamuisin.

... tuliterän imurin pistoke ei johda virtaa ennen kuin sen on avannut ja kiristänyt johdot itse tiukemmin kohdilleen.

... huoneen ainoana valona oleva loisteputki välkkyy ja on katossa niin korkealla ettei sinne omin avuin yletä, ja taholla, jonka se pitäisi korjata, ei ole tapana pitää kiirettä.

... ruuvimeisselisetissä ruuvauspäiden koko on kaikissa sama - vain varren pituus vaihtelee.

... kattiloiden "teflon"-pinnoitteet on jo ostaessa naarmuilla.

... joulukuusipakkauksesta puuttuu 2/3 osista, jotka tarvitaan kuusen jalkaan.

... siirtolaisten asioita hoitavan toimiston vastaanotossa kukaan ei osaa englantia (?) niin paljon, että pystyisi vastaamaan kysymykseemme lasten terveyskorteista.

... wc:n vesihana pyörii liitoksissaan.

... ruokailuvälineiden "stainless steel"-merkki osoittautuu vitsiksi, ja viikon käytön jälkeen ne ovat täynnä ruostepilkkuja.

... kaupassa kestävimmältä vaikuttava moppi hajoaa toisella käyttökerralla.

... naapuripihan pojat kaatavat omaa pihaa siivotessaan roskat ja romut aidan taakse meidän talon pihalle.

... summat, joita joillekin virallisille tahoille pitää maksaa, ovat niin suuria, että pelkää tulleensa huijatuksi.

... huomaa kotiin päästyään, että ystävän vauvalle lahjaksi ostetussa vaatteessa on jo valmiiksi tahra.

Ja varsinkin silloin, kun (tästä poltan päreeni totaalisesti, mutta mielestäni on syytäkin)...
... suojatien eteen pysähtyneen auton ohi ajetaan viereisellä kaistalla hipaisemattakaan jarrua vaikka joku on keskellä katua (esim. kolmen lapsen kanssa). Ensimmäisellä kerralla huusin pelästyksestä (kiitos varjeluksen, että olemme yhä hengissä), nykyisin huudan, puin nyrkkiä ja ehkä joku päivä potkaisen jonkun kaaharin peltilehmää, jotta suuttumukseni myös näkyy. Huvikseenko ne kuvittelee sen toisen auton siihen suojatien eteen pysähtyneen?! Häh?

Paratiisi ei siis sijaitse Khor Fakkanissa. Mutta koti. Se täällä kyllä on.

Kuusesta tuli lopulta kaunis ilman jalkaakin. Lainasin etupihan tietyömaalta pari katukiveä.
Tämän illan täysikuu.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ihmeitä

Näitä, ja tietty montaa muutakin asiaa, olen täällä tämän reilun kuukauden aikana ehtinyt ihmetellä. 

Illan vaaleanpunaista hetkeä
Vuoria
Suomesta tuotua saunaa
Viime kuun rankkasateita

Puhdasta vettä ja rantaa
Rapujen koloja
Vuorten taakse painuvan auringon valoa
Taivaan taideteosta
Hiekkaveistosta
Moskeijoita
Matalien talojen reunustamia katuja vailla jalankulkijoita
Kadulle riisuttuja kenkiä
Oikeasta piparitaikinaista ja kuorutteesta rakennettua ihmisen mentävää piparkakkutaloa
Vehreyttä ja karuutta vierivieressä
Leivän sisässä tarjoiltua keittoa
Ja kaiken päällä ihmeellisesti lepäävää rauhaa

perjantai 13. joulukuuta 2013

Mitä tapahtuu perjantaina?

Kun on elänyt 30 vuotta viikkorytmissä, jossa lepoaika alkaa perjantaista, ei näköjään voi ihan hetkessä tottua siihen, että perjantai onkin lepoajan kliimaksi ja se päivä, jonka tekemisiä olisi ollut hyvä suunnitella jo edellisenä päivänä. En ole vielä yhtenäkään torstaina muistanut, että viikko on lopussa ja seuraava päivä on pyhä.

Täällä monet kaupat ovat auki joka päivä ensin pätkän aamusta puoleen päivään, suljettuna kuumimman ajan ja uudelleen auki klo. 16 eteenpäin vaihelevasti aina aamuyöhön asti. Ruokakauppamme on auki joka päivä aamun klo. 9 iltaan klo. 23 eikä se ole suljettuna päivällä - paitsi perjantaina keskipäivän rukouksen ajan klo. 11 - 13. Ja "tietenkin" taas tänään olimme lähdössä ruokaostoksille juuri yhdentoista aikoihin. Onneksi rukouskutsu kajahti juuri, kun olimme lähdössä ovesta ulos ja jotenkin siitä muistin lukeneeni kaupan ovesta perjantain poikkeavan aikataulun. Tämän päivän ruokaostokset täytyy siis hoitaa vasta sitten, kun Tunde palaa kotiin joskus klo. 21 aikaan.

Perjantaina ihmiset näyttävät olevan koko päivän yhdessä muiden kanssa. Yhdessä oleminen on ainoa oikea tapa juhlia suurempia ja pienempiä hyviä hetkiä. Mekin saimme kutsun liittyä piknikseurueeseen, kun kävelimme hotellilta kotiin ja tapasimme seuran toimistolla työskentelevän miehen perheineen rannassa. Olisi ollut upeaa saada liittyä seuraan ja ilahduin eleestä valtavasti. Harmittavasti meitä oli vain osa porukkaa liikenteessä ja loput odottivat meitä kotiin, joten oli pakko kiirehtiä.

Ensimmäiset seurueet saapuvat rannalle jo aamupäivällä mattoineen, ruoka-astioineen, grilleineen, vesipunttuineen, peleineen ja leluineen. Miehet pelaavat lentopalloa, käsipalloa, jalkapalloa ja krikettiä hiekalla, naiset istuvat puiden varjossa keskenään, lapset leikkivät. Niin paikalliset kuin ulkomaalaisetkin viettävät vapaapäiväänsä ulkona, säästä riippumatta. Iltapäivällä rannan nurmikkokaistale onkin sitten tiiviisti valloitettu, hiekalla ei sen sijaan ole tungosta. Joku kävelee ehkä rantavedessä tai ui, mutta kukaan ei makaa pyyhkeellä ottamassa aurinkoa!

Rannasta lähtee pieniä retkiveneitä läheiselle saarelle. Niiden kuljettajat ajavat lähellä vedenrajaa kysellen mahdollisten asiakkaiden perään. Me valkolaiset - todennäköiset turistit - olemme erityisen potentiaalisia retkeilijöitä ja saankin kieltäytyä kyydistä lähes joka kerta rantaa lähestyessäni. Rannalta pääsee myös veneen perässä vedettävän varjon kyytiin tai voi vuokrata vesiskoottereita. Molemmat huvit näyttävät olevan todella suosittuja. Muutamina viime viikkoina rannan päällä on pörrännyt myös moottorilla varustettu varjoliidin, jossa istutaan kyydissä. Maisemat olisi varmaan upeat, mutta en silti uskaltautuisi yläilmoihin meren ylle!

Perjantai jollain tapaa ajatuksellisesti päättää viikon ja lauantai on joillekin ensimmäinen työpäivä. Kuitenkin koulujen ja käsittääkseni myös hallinnon virastojen viikko alkaa sunnuntaista. Osalla työntekijöistä ei tosin olekaan kuin yksi vapaapäivä viikossa, ja se on tietenkin perjantai, jos mahdollista. Silti tänään illan suussa kotimme edustalla olevalle tietyömaalle vyöryi (pikkupoikien mielestä) vaikuttava arsenaali koneita ja tie sai jälleen yhden asfalttikerroksen lisää. Näillä miehillä siis lepopäivää oli ollut vain osapäivä ja iltapäivärukouksen jälkeen oli sopivaa (?) aloittaa jälleen uusi työviikko.

Perjantain keskipäivän rukous on muslimien tärkein yhteinen rukousaika. Jokaisella aikuisella muslimimiehellä on kuulemma velvollisuus osallistua tähän rukoukseen. Rukousta ennen on saarna, joka kuuluu moskeijoista rukouskutsun tavoin myös ympäristöön. Rukouksen jälkeen kadut täyttyvät hetkeksi autoista, joista jokaisella näyttää olevan kuskinaan huolitellun parran omaava huivipäinen ja valkovaatteinen mies. Myös osa kristillisistä seurakunnista pitää jumalanpalveluksen perjantaina, jolloi nmahdollisimman moni työssäkäyvä pääsee osallistumaan.

Perjantaina hotellilla ei tarjoilla lounasta perjantairukouksen aikaan vaan "brunssi" alkaa klo. 12.45. Monet paikalliset viettävät viikonloppua hotellissa, joten ruoka-ajan siirtäminen (senkin uhalla, etteivät muualta tulleet hotellivieraat sitä kiittele) on ymmärrettävää. Mekin kävimme nauttimassa perjantaibrunssista ja elävästä musiikista äidin vierailun kunniaksi tänään. Ruoka oli herkullista, jälkiruokapöytä pökerryttävän runsas ja maisemat merelle upeat.

Järjestimme myös mummun ja lasten kanssa oman perjantaipiknikin Ladies parkiin (joka muuten on ilmeisesti saanut nimensä siitä, että yksi päivä viikossa on tarkoitettu pelkästään naisille ja lapsille. Se päivä on ehkä sunnuntai, informanttini ei ollut ihan varma asiasta). Siellä oli muutamia perheitä isineen paikalla, mutta suurimmaksi osaksi vieraat olivat jälleen naisia. Tänään puistoon piti aikuisten myös maksaa kahden dirhamin (0,40 euroa) pääsymaksu, jonka maksoimme ilomielin, jos sillä mahdollistetaan puiston siisteys ja viihtyisyys. Lapset, erityisesti jalkapalloa rakastava juniori, saivat hiukan kontaktia myös paikallisiin lapsiin pallopelin myötä.

Meillä ei vielä ole oikeaoppista muovista mattoa piknikalustaksi, joten tyydyimme lakanaan. Se ajoi asiansa kuivalla nurmella oikein hyvin. Suurien tarjottimien ja ruuan lämpimänä pitävien termosvuokien sijaan eväämme oli pakattu kotoisasti muovirasioihin, ja riisin ja grillatun lihan sijaan söimme sämpylää ja hedelmiä. Mutta vähintäänkin yksi askel kohti khorfakkanilaisempaa perjantaipäivän viettoa on nyt otettu!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ladies park


Äiti tuli kylään! Hän toi mukanaan matkalaukullisen kaikenlaisia elämää sulostuttavia pikku juttuja, kuten kahvia, lakritsia, salmiakkia, suklaata, lasten dvd-levyjä, Fiskarsin sakset ja vahvaa tuorekelmua. Hän oli myös Suomessa ollessaan tutustunut Google mapsin kautta asuinalueeseemme huolellisemmin kuin minä täällä paikan päällä, ja tutustumisen ansiosta saimme tietää, että melkein takapihallamme sijaitsee suuri viheralue nimeltään Ladies park.

Sinne piti tietenkin päästä mahdollisimman pian tutustumiskäynnille. Niinpä tänään, kun aurinko alkoi painumaan vuorten taakse ja kuumuus sitä myöden helpottaa, lähdimme lasten kanssa kohti puistoa. Miestä sinne ei otettu mukaan ihan vain siltä varalta, että nimi Ladies park todella tarkoittaisi vain naisille tarkoitettua puistoa. Asia ei nimittäin ollut ilmiselvyydestään huolimatta ihan varma, koska Tunde kertoi käyneensä puistossa ennen kuin tiesi sen nimeä katsomassa ja kuvaamassa siellä olevia hienoja lasten kiipeilytelineitä ilman, että kukaan olisi yrittänyt hätisyellä häntä pois. Puistoa ei myöskään ympäröi mitenkään katseelta suojaavat muurit tai istutukset (kuten jossain muualla), joiden turvin naiset rohkenisivat paljastaa päänsä tai pukeutua muuhun kuin mustaan abayaan (koko vartalon peittävään löysään vaatteeseen). Tänään puistossa ei vieraana ollut muita kuin naisia, mutta sekä porttivahti että huoltohenkilö olivat miehiä ja naiset olivat pukeutuneet abayaan, kuten aina julkisilla paikoilla.

Puistoa kiertää kävelyväylä, joka saattaisi sopia hölkkälenkkien toteutusalustaksi. Sillä vaikka en tohtisi lähteä rantaan tai pitkin katuja hölköttelemään edes pitkälahkeisissa vermeissä, puistoon voisin varmasti hilppaista ja siellä muutaman kierroksen hikoilla ilman pitkiä ja kummeksuvia katseita. Tai no, ehkä niitä katseita ei voi mitenkään välttää, mutta eivät ne niin haittaisi, jos se olisi vain kanssasisarten ihmettelyä :) Nyt puistoa kiersi useampikin abayiin pukeutunut parivaljakko reippain askelin - kukaan ei tosin hölkännyt. Ehkä juokseminen on tässä ympäristössä vain (ulkomaalaisten) miesten hommaa.

Puistossa on siistit, isot ja värikkäät kiipeilytelineet pitkine putkiliukumäkineen. Lisäksi on keinuja ja keinulautoja, isot nurmialueet, wc-rakennukset (sekä naisille että miehille), ja monta katosta pöytineen ja penkkeineen. Nurmikot ja puut ovat vehreitä ja hyväkuntoisia. Lapsia oli tänä iltana melko paljon, mutta jotenkin tuntui, että meidän kolmikosta lähti enemmän ääntä kuin muista yhteensä. Tosin kyllä minä ja äitikin kannettiin kortemme kekoon äänen pitämisessä, kun nauraa kätkätimme varsin käsittämättömiltä näyttäneille liikeradoille puiston kuntoiluvälineissä. Ehkäpä emme vain osanneet käyttää niitä oikein, mutta ainakin meillä oli hauskaa!

Laitoin tähän oheen puiston lisäksi kuvia kotimme lähistön katumaisemista, kun tähän asti kaikki kuvat on tainneet olla rannan suunnalta. Kotimme edessä on tehty tie- ja putkitöitä ainakin elokuulta asti, ja kaikkialla muuallakin teitä ja niiden vierustoja leimaa keskeneräisyys. Joku sanoi, ettei urakoitsijoille makseta sovittuja summia määräaikoihin mennessä ja siksi työt venyvät, kun urakoitsijat joko jättävät työn seuraavalle tekijälle tai kieltäytyvät jatkamasta ennen kuin tilit on tasattu. Liekö tuo totta, mutta joka tapauksessa melkein kaikki näyttää jääneen ainakin viimeistelyä vaille - joskus puuttuu enemmänkin.

Naapurustossamme on vieri vieressä sekä näitä vaatimattomia kerrostaloja että kaikkea muuta kuin vaatimattomia kartanoita. Kartanoita en harmi kyllä enää tänään ehtinyt kuvaamaan ennen pimeää, mutta yritän saada niitäkin näkyville lähitulevaisuudessa.
Kotikatumme näyttää hiukan vieraalta lähtiessä rannasta pois päin. Tänne suuntaan ei ole tullut ennen jalkaisin kuljettua.
Yllättävän vehreä väylä vie kohti puistoa

Tämä on katumaisemaa siellä, missä ei ole linnoja eikä kerrostaloja vaan ehkä voisi sanoa keskiluokkaista asutusta. Muurien takan on suunnilleen muurien korkuiset talot, joissa asuu yksi tai varmasti toisinaan useampikin perhe.
Puistotouhuja. Kuvassa myös lasten todennäköisesti kaukoidästä kotoisin oleva hoitaja.
Vehreyttä. Ja ruokailupaikka.
Yksi hoitaja seurasi suojattiensa peliä eväslaukun kanssa sivummalla. Varmaan ihan tervetullut hengähdyshetki...


Kiipeilyhäkkyrällä on kokoa ja näköä!
Kerrostalokortteliamme
Aikaisemmin huomaamatta jäänyttä vehreyttä ihan kodin nurkalla.