Toinen maailma

Lähdimme eilen ensimmäiselle yli yön kestävälle retkelle täällä. Kohteenamme oli Ras Al Khaimahin kaupunki, tai oikeastaan sen satama. Ras Al Khaimah on itseasiassa yksi Arabian niemimaan vanhimmista satamakaupungeista, ja se on ollut merkittävä kaupunki oletettavasti ainakin jo 700-luvulla. Se sijaitsee Dubaista pohjoiseen, noin kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä. Mutta vaikka olen kiinnostunut historiasta ja voisin varmasti tehdä retken jonnekin pelkästään kaupungin menneisyyden vuoksi, oli retkellämme paljon erityisempi päämäärä.

Joitain päiviä sitten Ras Al Khaimahin satamaan nimittäin ankkuroitui iso valkoinen laiva. Laivan nimi on Logos Hope, ja se kiertää maailman meriä vieden koulutusta, apua ja toivoa,  "bringing knowledge, help and hope", kuten laivan slogan kuuluu. (Laivasta voi lukea lisää osoitteessa www.gbaships.org) Laivalla on töissä erilaisissa tehtävissä noin 400 vapaaehtoista, ja noiden 400 joukossa on perhe, joka on lähtenyt 1,5 vuotta sitten Jyväskylästä, kotiseurakunnastamme. Kun totesimme olevamme samaan aikaan Arabiemiraattien rajojen sisäpuolella, halusimme tietenkin tavata. Ja voi, miten mukavaa se olikaan!

Olimme poissa Khor Fakkanista (opin vasta nyt, että kaupungin nimi kuuluu kirjoittaa tuolla tavalla kahtena erillisenä sanana) vain reilun vuorokauden, mutta minusta tuntuu kuin olisin ollut pidempäänkin lomalla, vapaalla, paratiisissa - kuin toisessa maailmassa. En Suomessa enkä Emiraateissa, vaan jossain poissa tästä maailmasta paikassa, jossa ihmisen kansalaisuudella tai taustalla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Laivalla työskentelee ihmisiä noin 45 eri maasta, joten jo se on omiaan tekemään kansalaisuudesta merkityksetöntä. Lisäksi sekä meidän että ystäviemme perheissä on itsessään jo muutamia kansalaisuuksia edustettuina ja jollain tapaa sekoittuneina. Laivan toiminnan pohjana ovat kristinuskon arvot ja opit, ja kaikki laivalla työskentelevät ovat kristittyjä uskovaisia. Tämä oli varmasti se tärkein syy, jonka vuoksi koin olevani toisessa maailmassa. Olin siirtynyt hetkeksi vahvasti islamilaisesta todellisuudesta kritilliseen, itselleni rakkaaseen, läheiseen ja tuttuun todellisuuteen.

En ollut vielä osannut kaivata suomenkielistä juttukaveria, mutta laivalla ollessa hoksasin myös sen, miten upeaa oli saada jakaa ajatuksia omalla äidinkielellä! Logos Hope on ollut eri Arabian niemimaan satamissa jo muutaman kuukauden, ja oli ihana kuulla ystäväni ajatuksia, kokemuksia ja havaintoja paikallisesta elämänmenosta ja kohtaamisista paikallisten kanssa. Jaoimme toisillemme myös kirjavinkkejä, ja osittain niiden johdosta poistuimme laivalta kaksi muovipussillista kirjoja rikkaampana (laivalla on valtavan kokoinen kirjakauppa, joka on satamissa auki vierailijoille).

Oli koskettavaa katsella laivan käytävien seinille ripustettuja kuvia siitä, mitä vapaaehtoiset vierailusatamissa ja niiden ympäristössä tekevät. Tarpeesta riippuen he järjestävät koulutustilaisuuksia ja -seminaareja, vievät hammaslääkäriaseman kaukaiseen kylään, tekevät lääkärintarkastuksia, järjestävät toimintaa lastenkodeissa, kouluissa ja sairaaloissa, auttavat rakennus- ja kunnostustöissä, tekevät näöntarkastuksia, hankkivat juomavedenpuhdistimia, ja vaikka kuinka paljon kaikkea muuta, mistä en edes tiedä. He välittävät, auttavat, kuuntelevat, rakastavat itselleen tuntemattomia ihmisiä, joita eivät ehkä enää koskaan tapaa laivan lähdettyä satamasta. Pakostakin se toi kyyneleet silmiin ja syvän kiitollisuuden siitä, että tänäkin aikana maailmasta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan jotain omastaan auttaakseen muita. Se sai myös kysymään sitä, mitä minä ehkä voisin tehdä.

Retki muutaman tunnin ajomatkan päähän oli kuin loma! Oli ihanaa saada nauttia ystävien seurasta, jutella, nauraa ja tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta! Ah, olen virkistynyt!