Täällä on tänään kunnon hulinat. Väkeä on ranta piukassa, grillit sauhuaa, piknikmattoja on koko nurmi täynnä, hiekalle on pystytetty muutamia ohjelmalavoja ja pieni tivoli, ja pikkukojuissa myydään kaikenlaista syötävää. Autoja on pysäköity kaikki kadun vierukset täyteen ja jalkakäytävällä sai pujotella tosissaan, jos aikoi päästä määränpäähänsä ihmisvilinässä. Väkeä on varmaan tullut kauempaakin, tai jos ei, koko tämän kaupungin väestö on siirtynyt rantaan.
Tapahtuman nimi on Khor Fakkan Theatrical Carneval, mikä minun kielitaitoni perusteella viittaisi jonkinlaiseen teatteritapahtumaan, mutta sellaisesta ei pahemmin näkynyt viitteitä, kun kävimme uteliaisuuttamme tunnelmia haistelemassa. Tapahtuma alkoi iltapäivällä melko suurella kulkueella, jota saimme katsella aitopaikoilta asuntomme parvekkeelta. Kulkueessa oli mukana eri ryhmiä edusten eri kansallisuuksia (afrikkalaisia rumpaleita, intilalaisia norsupatsaan kanssa, filippiiniläisiä värikkäissä vaatteissaan ja monia eri arabiryhmiä, joita en osaa eritellä, osa soitti rumpuja, jotkut istuivat auton perään viritetyssä veneessä, osalla oli kynttilöitä, miehet valkoisissa vaatteissa ja naisilla erilaisia asuja), hevosia, vanhoja autoja, juna, koululaisia naamiaisasuissaan...
Rantaan oli jo viikko sitten alettu rakentamaan esiintymislavoja ja tivolia. Tänään ne olivat vihdoin käytössä. Alueella oli muutamia katoksia, joissa oli hienoja tuoleja puolikaaressa VIP-vieraille. Myös molempien esiintymislavojen eteen oli varattu pehmustettuja tuoleja niille, joiden jalkojen ei tavitse kantaa kuten tavallisen rahvaan. Muutamia kertoja muuallakin olen nähnyt, että tapahtumien aitiopaikoille viritellään tuolit puolikaareen. Eivätkä ne todellakaan ole valkoisia nuhjuisia muovituoleja vaan sametilla päällystetyin pehmustein varustettuja tyylihuonekaluja. Rannassa niitä oli tänään eri paikoissa yhteensä ehkä 100. Eikä niillä istunut kuin muutama arvokkaan näköinen herra.
Pahaa aavistamattomina lupasimme lapsille, että he saavat mennä tivolissa muutamaan laitteeseen. Mutta heti ensimmäiseen "jonoon" päästyämme muistimme, että viidakon lait ovat ainoat, joita kannattaa noudattaa, jos aikoo johonkin laitteeseen päästä. Suomalaisille nauretaan, että olemme maailman jono-orientoituneinta kansaa, mutta oih, miten kiitollinen taas olenkaan siitä, että kotomaassa osataan odottaa omaa vuoroa - toisin sanottuna osataan ottaa toiset huomioon edes joissain tilanteissa - jo aika pienestä pitäen.
Oman vuoron odotus osoittautui aika mielenkiintoiseksi myös lippuja ja välipalaa ostaessa. Laitoin miehen asialle, koska hän ("vanhana") afrikkalaisena handlaa kaoottisuuden huomattavasti paremmin kuin jämpti ja takakireä skandinaavi. Aluksi Tunde asettui vanhasta tottumuksesta kojun edessä velloneen epämääräisen ryhmittymän taakse, mutta totesi pian, että siinä saa seistä vaikka huomiseen asti ilman lippuja. Niinpä hän lähestyi kojun vieressä seisoskellutta vanhempaa mieshenkilöä, joka sitten järjestikin pyydetyn määrän lippuja alle minuutissa. Välipajakojulla taas oli parasta vain tunkea muiden eteen eturiviin kertomaan kojun EDESSÄ työskennelleelle myyjälle tilauksensa. Myyjä valitsi asiakkaansa vuorotellen sieltä täältä, ja ehti välissä huutaa yhdelle ostoksille tulleelle naiselle: "Get lost!" (Painu kuuseen) hedelmäkulhoja ojennellessa ja rahoja kääriessään.
Selvittiin siis juhlahumusta. Mutta tämän kokemuksen jälkeen voin todeta, että parasta oli kulkueen katselu ja mahtava ilotulitus omalta parvekkeelta katseltuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti