Myllerrystä

Tähän aikaan tammikuuta sää alkaa yleensä kai kääntyä lämpimämmäksi. Hetken täällä jo olikin kuin kevään tuntua ilmassa, mutta nyt parin päivän ajan taivas on ollut paksun harmaan massan peitossa ja sadettakin on saatu.

Pilvet tuntuivat peittävän myös meidän kevään näkymät, kun pari päivää sitten yhdessä taivaalle kerääntyneen synkkyyden kanssa Tunde vastaanotti puhelun, jossa hänen ilmoitettiin olevan vapautettu sopimuksestaan. Sydän putosi nilkkoihin ja vatsan nousi kurkkua puristamaan... Polvessa on toimenpidettä vaativa vamma ja toipumiseen menisi joukkueen näkökulmasta katsottuna liian pitkä aika. Mihinkään tällaiseen en ollut mitenkään valmistautunut! Miten lyhyeksi tämä visiitti ja erilainen elämänvaihe jäikään!

Muutaman päivän aikana tunteet ehtivät vyöryä yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Ensimmäisenä ja suurimpana valtava pettymys, vaikka tällaistahan urheilijan elämä joskus on. Loukkaantumisia ei voi ennakoida ja sopimukset tehdään erilaisin periaattein kuin "tavallisessa" työelämässä. Pettymyksen jälkeen tuli huoli ja tuhat kysymystä. Kantaako seura vastuunsa jalan operoimisesta ja kuntouttamista ennen meidän kotiin lähdättämistä? Joudummeko muutamaan seuran vuokraamasta asunnosta nopeasti pois? Minne me sitten menemme? Kuinka Suomessa asiat järjestyy, jos tulemme sinne nopealla aikataululla? Peruuntuuko viisumimme yhdessä työsopimuksen päättymisen kanssa? Mitä sanon ystäville, jotka ovat varanneet matkan tullakseen tänne meitä tapaamaan? Suru ja suuttumuskin ehtivät myllätä. Miksi kaiken vaivannäön jälkeen tulee tällainen pettymys? "Ei olisi pitänyt tulla ollenkaan!" Miten MEITÄ kohdellaan näin?

(Taustaksi täytyy kertoa, että pelaajien ja valmentajien tehtävistään vapauttaminen on täällä monta kertaa yleisempää kuin Suomessa. Valmentaja on tässä seurassa syksyn aikana vaihtunut jo kerran, ja viime vuoden aikana ovea näytettiin neljälle valmentajalle. Täällä on sääntö, että joukkueessa saa olla kerrallaan vain kolme ulkomaalaista, joten ne muualta tulleet, jotka eivät syystä tai toisesta ole "riittävän hyviä", lähdätetään kotiin uusien hankintojen tieltä. Joten kysymys siitä, miksi juuri MEITÄ kohdellaan näin, on typerä.)

Myönnettäköön, että sopimuksen päättymisuutisen jälkeen luottamus siihen, että mitkään asiat seuran suuntaan hoituisivat sovitulla tavalla, horjui aika rajusti. Epävarmuus siitä, hoidetaanko polvi, päättyykö viisumit ja meneekö asunto parissa päivässä alta. Olimme ehtineet tehdä vähän varasuunnitelmia, mutta mitään helpottavaa suunnitelma B:tä ei voisi olla, jos edes suunnitelma A ei olisi selvillä. Kun ei ollut tietoa siitä, minkälaisella aikataululla mitään tapahtuu, ei osannut muuta kuin rukoilla. Ja vähän tietty itkeäkin.

Tunde tapansa mukaan pystyi heti näkemään myös asioiden valoisamman puolen: Monta kuukautta elämää on vaikeuttanut kipu ja sinnittely harjoituksista ja otteluista aina seuraavaan. Kaikki vapaa-aika on ollut täynnä polven hoitoa, eikä mitään ole voinut tehdä kokematta huonoa omaatuntuoa siitä, että tekeminen aiheuttaa kipua ja mahdollisesti heikentää suoriutumista seuraavassa ottelussa. Nyt se loppuisi. Polvi hoidettaisiin kuntoon eikä painetta pelata puolikuntoisena mahdollisimman pian toimenpiteen jälkeen olisi. Lisäksi, jos hyvin kävisi, voisimme olla vielä muutaman kuukauden täällä vailla suurempia velvollisuuksia polvea kuntouttamassa ja ennen kaikkea perheen kanssa lomalla.

Minä vaan en oikein meinannut uskoa, että kaikessa kävisi hyvin. Pelkäsin todella, että seura varaa meille lentoliput ensi viikolle, peruu viisumit ja lähdättää kotiin hyvästejä sanomatta. Tietysti se olin minä, joka oli väärässä...

Nyt olemme saaneet varmistuksen siitä, että polven toimenpide tehdään niin pian kuin mahdollista. Saimme myös luvan jäädä asuntoon kunnes palaamme Suomeen. Vanhempani ja ystäväni ehtivät tulla täällä käymään ennen lähtöämme ja yhden ystävän kanssa pääsen tänne vielä uudelleen vierailulle lähempänä kesää. Voin vain ihmeissäni todeta, että asiat ovatkin lopulta paremmin kuin edes osasimme toivoa. Rukoukset eivät menneet taaskaan hukkaan vaan olemme saaneet tuntea, että suurimmissakin myllerryksissä meistä pidetään hyvää huolta!

Musertavan pettymyksen jälkeen olemme siis tilanteessa, jossa edessämme on noin kaksi kuukautta velvollisuuksista vapaata olemista - lomaa, jota ei pitänyt alunperin olla mahdollista järjestää koko aikana - maassa, jonka sää taitaa sittenkin olla taas jo lämpenemään päin! Ei voi olla pahoillaan, kun tarkemmin ajateltuna kaikki on juuri niin hyvin kuin voi olla! :)