keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Who cares?

Tämän tekstin kirjoittamista ja sanamuotoja on täytynyt harkita hiukan tarkemmin kuin muita. Kirjoitan nimittäin jostain, jota ihmettelen niin paljon, että tekstiin tulee helposti moittiva, tuomitseva tai neuvova sävy. Se ei ole varsinaisesti tarkoitus, mutta paistakoon läpi se, että jotakin täällä en meinaa mitenkään pystyä ymmärtämään.

Ihmettelen monista asioista paistavaa välinpitämättömyyttä.

Ensinnä roskat: Olen monesti todennut, että täällä on paljon hienoja autoja. Keinokasteltuja istutuksia on kaupunkia kaunistamassa, ranta ja kadut ovat suhteellisen siistejä ja nättejä, suurin osa rakennuksista on uusia ja hienoja, ihmiset pukeutuvat (kaavuissaankin) kauniisti ja kalliisti, niin naisten kuin miestenkin kasvot ja kädet ovat huoliteltuja.  Näyttää siltä, että ulkonäkö on tärkeää. Ja silti jokainen jättää roskat juuri siihen kohtaan, mihin ne sattuvat tipahtamaan. Joskus kuskit pysäyttävät auton kadun varteen, avaavat oven ja potkaisevat roskat pihalle. Aamuisin ranta on törkyläjä illan piknikin viettäjien jäljiltä. Roskat heitetään maahan, vaikka roskiksia on joka puolella. En ymmärrä.

Toki keltapukuiset puistotyöntekijät noukkivat nöyrästi jokaisen karkkipaperin rannasta ja kadulta. Keltahaalarisia miehiä näkee jopa aavikon poikki kulkevan tien varressa poimimassa roskia, jotka on viskottu ulos ohikulkevista autoista. Mutta keltapukuisten aherruksesta huolimatta on silti jonkinlainen ihme, että tällä roskaamismäärällä katukuva on näinkin siisti.

Toisekseen (liikenne)turvallisuus: Autot on hienot, liikennejärjestelyt toimivia, tiet hyväkuntoisia. Ja silti (tai siksi?) ihmiset ajavat ilman turvavöitä, kiihdyttelevät biileillään vilkkaasti liikennöidyllä rantakadulla eivätkä pysähdy suojateiden eteen. Lapset roikkuvat ikkunoista ja kattoluukuista eikä turvaistuimista ole tietoakaan.
Kaiken uskotaan tapahtuvan Jumalan tahdon mukaan. Liikenneympyrässä ajavia autoja ei tarvitse väistää, koska jos nyt on minun aikani kuolla, kuolen kolarissa. Jos aika ei vielä ole täynnä, toinen väistänee. Lapsia kohtaan ajatus on sama kohtalonuskoinen: Tippuu kyydistä, jos Jumala niin on tarkoittanut.

(Koska olen itse kristitty, heijastan ja vertaan täkäläistä uskoa Jumalaan omaani. Muslimit ja kristityt uskovat molemmat kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Suurin ero lienee siinä, että kristityt uskovat tämän Kaikkivaltiaan olevan kiinnostunut meistä ihmisistä ja halukas suojelemaan ja ylläpitämään elämää. Uskoni ei myöskään ole uskoa kohtaloon vaan ennemminkin johdatukseen, joka tulee Jumalalta, joka tahtoo minulle ja kaikille ihmisille hyvää.)

Kolmanneksi töykeys asiakaspalvelijoita kohtaan: Se menee esimerkiksi näin: Ravintolan, kahvilan tai ruokakaupan eteen ajetaan autolla, painetaan tööttää (ja jos joku ei siinä silmänräpäyksessä ala lähestyä autoa, töötätään niin kauan, että joku tulee), tehdään tilaus, odotetaan, töötätään taas (koska palvelu on hidasta), kun tilaus saapuu, ei viitsitä heti veivata ikkunaa auki vaan annetaan palvelijan hiukan aikaa seistä odottelemassa, kuten mekin teimme, napataan tilaus, kaivetaan (hitaasti) rahat, maksetaan päinkään katsomatta ja ajetaan pois. Eikä kiitetä ikinä.

Tai huudetaan pikaruokapaikan kassalle, koska juomia ei tuotu tilauksen mukana (juoma-automaatti on kaikkien käytössä ravintolan seinustalla), ja kun huomataan olevamme väärässä, heitetään muki päin asiakaspalvelijaa ja lähdetään ovet paukkuen ulos.

Tai valitetaan tilatusta ruuasta niin rumasti, että viereisessä pöydässä tekee mieli peittää lasten korvat, vaikka he eivät englantia ymmärräkään.

Neljänneksi lasten"kasvatus": Puistossa tai rannalla lapset huutavat toisilleen, tönivät ja lyövät - tuttuja ja vieraita, myös minun lapsiani - ilman, että kukaan aikuinen puuttuu asiaan. Kukaan paitsi minä, tietenkin. Vanhemmat näyttävät suureksi osaksi olevan täysin välinpitämättömiä lastensa touhuista, ja palkollisena toimivat lastenhoitajat eivät ymmärrettävästi pysty kovin kovaa kuria pitämään lapsille varsinkaan silloin, kun vanhemmat ovat itse vieressä. Paikallisten lasten keskinäisiin kahinoihin minulla on suurempi kynnys puuttua, vaikka olen joskus niihinkin puuttunut, mutta silloin, kun tölvinnän kohteena on omat lapset, toimin täkäläisittäin epätyypillisesti ja pidän puhuttelun. Tähän mennessä se on toiminut, vaikka hullun leimaanhan siitä saa tietty vahvistusta. Mutta tässä hullun leiman kohdalla minä puolestani totean saman kuin ennenkin: Mitä väliä, who cares? 

2 kommenttia:

  1. Hyvä Veera, että olet välittävä äiti. Kiva kuulla näkökulmaa sen kulttuurin sisältä. Veke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veke. Paljon terveisiä sinne! Terv. Veera + koko perhe

      Poista