Eilinen päivä soi riemukkaassa duurissa monien hiukan alavireisesti vinkuneiden päivien jälkeen. Lähdimme aamupäivällä lasten kanssa uimaan kuin varmistaaksemme, että saisimme nauttia tarjolla olleesta lämmöstä edes sen pienen hetken, jonka kuvittelimme sen kestävän. Viimeisen kuukauden kokemuksen perusteella aurinkoista aamupäivää seuraa pilvinen ja kolea iltapäivä tai niin kovaksi yltyvä tuuli, ettei aurinkokaan siinä viimassa jaksa lämmittää. Joten ajattelimme tarttua aamupäivän lämpöön ja pulahtaa pitkästä aikaa altaaseen.
Hotellin vieressä on pieni sukelluskeskus. Reilu kuukausi sitten muutama sukeltaja oli hotellin altailla opastamassa sukeltamisen saloihin, ja Aamo vaikuttui sukellusvälineistä ja sukeltajasankareista kovasti. Monta kertaa on ollut puhetta, että pitäisi käydä katsomassa, onko sukeltajat paikalla. Eilen päätimme käydä keskuksella ennen hotellille menoa, vaikka paikka näytti autiolta eikä firman venekään ollut rannassa. Olimme jo kääntymässä pihasta pois, kun huomasimme veneen lähestyvän ja päätimme jäädä katsomaan, nousisiko veneestä tuttuja kasvoja. Kohta kuitenkin toinen tutuista sukeltajista ilmaantui pihalle, ja oli mukava huomata, että hän ilahtui poikien näkemisestä yhtä paljon kuin pojat hänen näkemisestään.
Yksi asia, joka on täällä äitinä tehnyt minuun vaikutuksen, on se, miten kaikki huomioivat lapset niin välittömällä ja jotenkin aidolla tavalla. Esimerkiksi aiemmin kansallispäivän juhlien aikaan kävelimme lasten kanssa moottoripyörien ohi, ja kun nuorten miesten porukka huomasi, että pojat katselivat ihaillen heidän pyöriään ei mennyt kuin hetki, kun yksi heistä tuli nappaamaan toisen pojista syliinsä ja nostamaan pyöränsä selkään! Täällä lapset huomioidaan kaikkialla mukavasti eikä tunnu siltä, että heidän olemassaolonsa häiritsisi ketään (toisin kuin Suomessa aina joskus). Tuntuu myös, että ihmiset osaavat ajatella, mikä lapselle on merkittävää ja antavat heidän osallistua erilaisiin juttuihin eivätkä hätistele heitä pois tieltä. Kuten eilen sukelluskeskuksella. Lapset saivat erityiskohtelun, kun heille näytettiin kaikki mahdolliset vempeleet, nostettiin auton rattiin ja takakonttiin, pyydettiin auttamaan sukellusvarusteiden ripustamisessa ja annettiin kaikenlaista puuhaa, jossa he saivat tuntea olevansa mukana sukeltajien töissä.
Jonkin aikaa sukellusvarusteiden keskellä pyörittyämme keskukselle tuli pariskunta, joka oli lähdössä snorklaamaan. Olimme juuri häipymässä pois alta, kun joku lapsista huusi: "Ääääääitii". Snorklaamaan tullut nainen kääntyi minuun päin ja kysyi: "Puhutko sä suomea?" Ai että, mikä tunne oli kuulla ensimmäistä kertaa tänä aikana omaa äidinkieltään täysin odottamatta vieraan ihmisen suusta! Tuntui niin mukavalta!
Juttelimme hetkisen niitä näitä. Pariskunta kertoi asuvansa Sveitsistä ja he olivat tulleet Khor Fakkaniin risteilyaluksen mukana päiväksi. Rouva on syntyisin, mistäpä muualtakaan kuin Jyväskylästä! Myös hänen sveitsiläinen miehensä puhui sujuvaa suomea meidän kanssa. Olimme sanomassa heippoja, kun toinen retken oppaista kysyi, haluaisimmeko lähteä lasten kanssa snorklausretkelle mukaan. Aurinkoinen päivä, pitkään haaveiltu veneretki ja mukavaa suomenkielistä seuraa. Ei meitä tarvinnut sen enempää houkutella, ja pian istuimme (vähän vääränkokoiset) pelastusliivit päällä veneessä Khor Fakkanin satamassa.
Satamasta lähtiessä piti käydä näyttämässä pienessä parakkikopissa lappu, jossa oli kaikkien veneessä olevien nimet ja kansallisuus. Kuulemma kulkemista valvotaan veneilijöiden turvallisuuden vuoksi, mutta osasyynä kontorolliin on varmaan myös valtava konttisatama. Taivaalla pörräsi myös armeijan värinen helikopteri joko merellä sijaitsevaa rajaa tai konttisataman rauhaa valvomassa.
Ajoimme ensin Shark island-saaren vierustalle, jossa kuulemma näkyy joskus kasvissyöjähaita. Ja koralleja ja kaloja. Pariskunta ja opas hyppäsivät veteen, me ajelimme veneen kapteenin kanssa pienen saaren ympäri. Sitten ajoimme toiseen paikkaan, jossa oli enemmän kaloja ja lopuksi pieneen poukamaan, jossa oli viehättävä "salainen" hiekkaranta. Sen viehättävyyttä tosin himmensi hiukan muoviroju, jota lojui määrättömästi hietikon takana kivikossa...
Retki oli niin mukava ja piristävä! Tapaamamme pariskunta oli aivan ihana! Oli niin mukavaa jutella suomeksi. Puhuimme kaikenlaista ja vaihdoimme yhteystietojakin. Toivottavasti tapaamme joskus uudelleen.
Vastoin luuloamme aurinko lämmitti veneretken jälkeen edelleen, joten suuntasimme lasten kanssa vielä hetkeksi ennen arungonlaskua uima-altaille. Siellä istuessa hoksasin, etten ollut muistanut yhtäkään epäselvää tai epävarmaa asiaa tulevaisuudestamme koko päivänä, vaan olin kerrankin osannut olla iloinen hetkessä, jossa olin. Aivan mahtava päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti