Tässä se on mennyt. Ensin pakatessa, sitten tavaroita varastoidessa ja lopulta heippoja sanoessa. Lähtö on ollut jotain, mikä näkyy ensin asunnon (hitaassa) tyhjenemisessä, ja sitten tuntuu rinnassa ja nyyhkytyttää halatessa.
Nyt koti on tyhjä - tai oikeastaan siellä on jo uusien asukkaiden tavarat. Jätin omat avaimet lähtiessä sisälle, mutta oven sulkeminen ei ollut niin haikeaa kuin tyhjien asuntojen kohdalla yleensä. Ajatuksissa on vahva toive siitä, että myöhemmin me avataan sama ovi uudelleen ja puretaan kaikki pakatut takaisin omille paikoilleen.
Heippoja on sanottu monilla kauniilla, kivoilla ja liikuttavilla tavoilla. Lapset on saanu kerhoista, hoitopaikoista ja kavereilta piirrustuksia, kortteja ja kuvia, joita katsellessa hymyilyttää (vaikka silmät kostuukin). Viime sunnuntaina seurakuntaperhe lähetti meidät siunaten matkaan, ja tiistaina sain olla Alfa-tiimiläisten rakkauden kohteena lahjan ja rukousten myötä. Keskiviikkona tulin töistä lyhdyillä valaistuun kotipihaan. Naapurit toivottivat hyvää matkaa grilli-illan ja lahjojen kanssa. Torstaina juotiin lähtökahvit töissä ja sain muistoksi pikkuruisen huolinuken sekä pohdiskelulelun. Nämä kaikki muistamiset pakkasin huolella mukaan. Minulla on aavistus, että jonain yksinäisyyden täyttämänä päivänä voin pakahtua ilosta, kun niitä katsoessa ymmärrän, miten paljon meillä on niitä, jotka välittää.
Kiitos ♡
Nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti