Kotikaupunkimme on siis rannalla. Hiekkarantaa on ehkä pari kilometriä. Luultavasti se on ihan luonnon muovaama ranta, vaikka en yllättyisi, jos joku kertoisi sen olevan hiekkaa kuormakaupalla siihen ajamalla tehty ranta. Täällä kaikki paljon aikaa ja vaivaa ja hiukan hulluuttakin vaativat rakennus- ja ympäristönmuokkaushankkeet ovat varmasti mahdollisia.
Mitä enemmän tähän kaupunkiin tutustuu, sitä selvempää on, että muuta ihasteltavaa täällä ei varsinaisesti olekaan kuin tuo viheralueineen kauniiksi ja siistiksi laitettu biitsi ja siltä avautuvat maisemat. Vuoret rajaavat sekä hiekkarannan että koko kaupungin joka puolelta, joten kontrasti on melko vaikuttava: Toisaalla lempeä hiekkainen ranta lämpimine vesineen ja vehreine reunustoineen, toisaalla mahtavana kohoavat, melkein ylitsepääsemättömiltä näyttävät vuoret. Ja kaiken päällä se sinistäkin sinisempi taivas!
Kävelin yhtenä päivänä rannan päästä päähän. Vaikka sen vierustalla näkyy vain pieni osa kaupunkia, se antaa uskoakseni aika hyvän kuvan siitä, mitä tämä koko kaupunki pitää sisällään. Pohjois- ja eteläpääty ovat tunnelmaltaan kauempana kuin kahden kilometrin päässä toisistaan. Pohjoisessa vuoren vierustalla on hieno hotelli (se ainoa), jonka yksityisellä rannalla turistit grillaavat itseään niin, että kauempaakin erottuu vienosti punottavia ihmishahmoja rantavedessä edestakaisin kävelemässä. Jos kerran on tultu aurinkoiseen paikkaan lomalle, vähintä, mitä täältä voi viedä kotiin on muuttunut ihon väri.
Eteläisessä päässä on satama (Emiraattien suurin konttisatama - se on ISO) ja joitain toimistorakennuksia sekä vihannes- ja hedelmätori (kauppahallissa). Tien varessa oli matalaa, osittain raunioitunutta vanhaa asuinaluetta. En tohtinut jäädä sitä kuvaamaan, mutta se oli aika puhuttelevan näköistä. Ajattelin, että sieltä on asukkaat varmaan siirretty uusiin kerrostaloihin asumaan, mutta sitten näin siellä ihmisiä kulkemassa, matalan ja hyväkuntoisen moskeijan (josta pian kuului rukouskutsu) ja pari resuisen näköisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä yhden mörskän edessä tien varressa ilmeisesti myymässä korjaamiaan huonekaluja.... Nieleskelin kyyneleitä. Vaikka voihan olla, että tein täydellisen väärän tulkinnan tilanteesta. Mutta pahoin pelkään, että talot, jotka eivät enää ole tarkoitettu olemaan kenenkään asuntona, ovat asuntona niille, joilla ei muutakaan paikkaa ole... Tietenkin maailmassa vaikka kuinka monet elävät vielä kurjemmissa oloissa kuin tuollaisissa puoliksi romahtaneissa taloissa, mutta kyllä se kurkkua kuristaa, kun ajattelee, että ne, jotka noihin mörskiin päätyvät asumaan, ovat lähteneet jostain muualta unelman tai lupauksen perässä kohti parempaa elämää.
No, takaisin rannalle. Koska kaupungissa ei siis juuri muita ajanviettopaikkoja ole, ihmiset kerääntyvät sinne viettämään vapaa-aikansa. Varsinkin viikonloppuisin rannalla pelataan jalkapalloa, krikettiä ja lentopalloa. Pidetään piknikkiä, grillataan ja käydään veneretkillä. Vesiskootterit ulvovat ja veneet nostavat halukkaita laskuvarjon ja vaijerin avulla korkealle taivaalle (välillä siellä on mukana myös lapsia...). Lapset juoksevat edestakaisin, osa käy uimassa (naiset vaatteet päällä) ja kaiken ruuhkan ja härdellin keskellä laukkaa aina pari hevosta ratsastajineen. Lisäksi kävelyväylillä ajetaan polkuautoilla, rullaluistellaan ja polkupyöräillään. Sitten taas, kuin taikaiskusta, lauantaina ranta on hiljainen - ja mielettömän roskainen! Armeija keltapukuisia siivoojia käy rannan läpi aamupäivän aikana niin, että iltapäivällä voisi jo luulla, että täkäläiset ovat erityisen siistiä väkeä.
Kun ihmisiä ei ole, rannassa on muuta ihmeteltävää. On rapuja, osa peukalon kynnen kokoisia, osa nyrkkiä suurempia. Ne kieppuvat rannan aalloissa, juoksevat käsittämättömän kovaa ja kaivautuvat hiekkaan silmän räpäyksessä. Lapset hiukan pelkäsivät niitä kunnes huomasivat, että ne menee karkuun niin kovaa, ettei niitä saa kiinni. Olemme nähneet myös haikaroita sekä musta-valkoraidallisia kaloja. Ja kuoriaisia, jotka muistuttivat erehdyttävästi torakoita...
Illalla horisontissa loistaa laivojen valot, ja parhaimmillaan nouseva kuu piirtää veteen punertavan kuunsillan. Silloin voi ajatella vaikka sitä, että tämä sama vesi lyö täällä hiekkaan ja siellä toisaalla kotimaan kallioihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti