Kohta viikko ollaan oltu täällä. Ja mitä minä, pilalle hemmoteltu länsimaisen yhteiskunnan kasvatti, olen jo ehtinyt kaivata? En salmiakkia enkä lakritsia, koska ajattelevaiset naapurit olivat pakanneet niitä muuttokuormaamme reilusti mukaan. Olen kaivannut terävää juustohöylää, kunnon saksia ja kätevän pientä hedelmäveistä. Olen kaivannut myös mikrokuituliinalla varustettua moppia, altaan viemärin tulppaa ja kunnon ruuvimeisseleitä. Hiekkalinnan rakennuspuuhissa kunnon hiekkalapiot ja ämpärit olisi ollu hyvät. Lisäksi hanasta tuleva kuuma vesi ja ammeen yläpuolelle ripustettu suihkuverhotanko olisivat plussaa.
Ja jos tarkemmin ajattelee, olisi kiva, jos lapseni hoitaisi lastenhoitaja, kotona olisi kodinhoitaja, puutarhaa (jota ei ole, mutta joka olisi myös kiva) hoitaisi puutarhuri ja minusta huolehtisi henkilökohtainen palvelija - tai vaikka kaksi. Kotini olisi linnani, ja huvilani, merenranta-asuntoni sekä muutamat ulkomaan kartanot olisivat aina valmiina majoittamaan meidät. Voisin ajaa julmetun isolla autolla ja käydä shoppailemassa vuoroviikoin Pariisissa ja Lontoossa. Lomalle lentäisimme Singaporeen tai Balille, tai minne milloinkin mieli tekisi, yksityiskoneellani.
Toisin sanottuna: Mitään ei puutu ja kaikki on hyvin! On mukavaa - joskin välillä aika utopistista - että olemme ja elämme nyt täällä. Jo lyhyessä ajassa moni asia on alkanut tuntua erilaiselta kuin kotona. Ja - kliseisyyden uhallakin kirjoitan tämän - ylettömän rikkauden ja toisaalta suuren epätasa-arvoisuuden keskellä on tajunnut taas palan lisää siitä, miten suunnattoman rikkaita me suomalaiset olemmekaan. Rahaa ei ehkä ole kuin roskaa, mutta montaa muuta tärkeää on meille annettu yltäkyllin.
Joskus tarvitsee mennä pitkälle nähdäkseen lähelle....
VastaaPoista